Tiedote 19.3.2024

Maailmassa on tuhansia tarinoita ja ne kaikki pulppuavat Tarinoiden Lähteestä. Yksi niistä kerrotaan keväällä 2024 Kokkolan kaupunginteatterissa

ADALMIINAN HELMI ENSI-ILTAAN 23.3. KOKKOLAN KAUPUNGINTEATTERISSA

Näytelmä on Kokkolan kaupunginteatterissa syyskaudella 2023 teatterinjohtajana aloittaneen Jouni Leikkosen esikoisohjaus Kokkolassa.

Kuninkaalle ja Kuningattarelle on syntynyt lapsi, prinsessa Adalmiina. Hän on vanhempiensa silmäterä, jota he haluavat suojella kaikelta pahalta. Elämää varten Prinsessa saa haltijakummeiltaan ristiäislahjaksi kauneutta, rikkautta, viisautta ja sydämen voimaa.

Adalmiina varttuu kuninkaanlinnan suojassa, mutta se ei riitä nuorelle Prinsessalle. Vanhempiensa kauhuksi hän haluaa nähdä muutakin kuin kodin turvalliset seinät. Mutta selviääkö hän maailmassa pelkästään kauneudella, rikkaudella ja viisaudella?

Tällä Anna Krogeruksen uudelleen kirjoittamalla ja nykyaikaan sijoittamalla Sakari Topeliuksen kokoperheen klassikkosadulla, sen henkilöillä ja heidän problematiikallaan on kosketuspintaa niin alakoululaisille katsojille kuin heidän vanhemmilleen. Näytelmän henkilöt oppivat ymmärtämään, että rikkautta, kauneutta ja valtaa tärkeämpää on empatia, ymmärrys ja toisten kuunteleminen ja kunnioittaminen. Samalla he oivaltavat, että onnellisuus syntyy pienistä asioista.

Näytelmän on ohjannut syksyllä Kokkolan kaupunginteatterin johtajana aloittanut Jouni Leikkonen. Adalmiinan helmi on hänen esikoisohjauksensa Kokkolan kaupunginteatterissa.

- Kun tulin keväällä 2023 valituksi Kokkolan kaupunginteatterin johtajaksi, halusin ehdottomasti, että ohjelmistossa pitää olla kokoperheen näytelmä. Koska tuleva ohjelmisto oli lyöty lukkoon syksyn 2023 osalta, niin oli luonnollista, että oman johtajakauteni ensimmäinen valinta olisi kokoperheen näytelmä ja yhtä luonnollista oli, että se olisi ensimmäinen ohjaukseni Kokkolassa, kertoo Leikkonen.

- Lapsille ja nuorille tehty teatteri on ollut minulle aina tärkeätä. Ehkä tämä johtuu siitä, että olen itse kasvanut teatterin tekijäksi lapsuuden teatterikokemusten innoittamana. Haluan, että jokainen saisi lapsuudessaan kokea näyttämön ja katsomon välisen magiikan, joka on mahdollista vain elävässä vuorovaikutustilanteessa katsomon ja näyttämön välillä.

- Onhan tämä myös tietoista taidekasvatusta. Jos saamme nuoret katsojat lumoutumaan teatterin taiasta, niin varmasti heistä tulee aktiivisia teatterin ystäviä myös aikuisina. Vaikka digitalisaatio houkuttaa lähes kaikkia, en uskoa kuitenkaan, että elävä vuorovaikutustilanne lakkaisi joskus kiinnostamasta ja houkuttamasta.

Entä miksi valinta osuin juuri Adalmiina helmi -näytelmään?

- Anna Krogeruksen hienosti modernisoima klassikkosatu kosketti minua heti ensimmäisellä lukukerralla. Krogerus on taitavasti kirjoittanut tekstiin vanhempien huolen lapsestaan ja tarpeensa suojella häntä ja samaan aikaan nuoren halun vapautua vanhempiensa kahleista.

- Usein minulta kysytään, että miten valitset näytelmän ohjattavaksesi. Ainoa peruste on, että se koskettaa minua. Ja jos se koskettaa minua, niin varmaankin se koskettaa myös jotakin toista.

- Mainittakoon vielä, että juuri nyt pohdin, että mikä on kevään 2025 kokoperheen näytelmä meidän teatterissa. Hyviä vaihtoehtoja on niin paljon, että pitäisiköhän asiasta järjestää yleisöäänestys, pohtii Leikkonen.

Näytelmän suunnittelijoina ovat vierailleet pukusuunnittelija Riia Lampinen ja lavastussuunnittelija Tua Hautamäki. Lampinen työskentelee nyt ensimmäistä kertaa Kokkolassa, mutta hän on tehnyt Jouni Leikkosen kanssa useita esityksiä myös aiemmin. Hautamäelle Kokkolan kaupunginteatteri on puolestaan tuttu jo entuudestaan, sillä hän on aiemmin työskennellyt teatterissa skenografina. Visuaalisesti näyttämöllä ei nähdä mitään tiettyä historiallista aikakautta, vaan esityksellä on vahva yhteys nykypäivään – haltijoita, kukkametsää, salaperäistä lähdettä ja sadun taikaa kuitenkaan unohtamatta.

Muu suunnittelu on teatterin omien ammattilaisten tekemää: valot on suunnitellut Veli-Matti Ersta, äänet Marko Ahokangas, kampaukset ja maskeerauksen Ellen Pitkäaho ja tarpeiston Reetta Kinnunen.

Adalmiinan laulun on säveltänyt ja sovittanut Niina Hannula ja sanoittanut Anna Krogerus.

Rooleissa nähdään Outi Kärpänen, Irina Parviainen, Sakari Tuominen, Niko Karjalainen, Tuomo Kemppainen, Tomi Turunen, Hanna Vähäniemi sekä avustajat Hanna Jauhiainen ja Antti Peräsalo. Näytelmässä on mukana myös vieraileva tanssija Shuichi Murai.

Adalmiina helmen ensi-ilta on lauantaina 23.3.2024 klo 13 teatterin päänäyttämöllä. Näytelmä jatkaa teatterin ohjelmistossa 25.5.2024 asti. Teatteri suosittelee esitystä yli 5-vuotiaille.

Lisätiedot, haastattelut:

Jouni Leikkonen, teatterinjohtaja

puh. 050 336 8020

Valokuva-arkisto https://kokkolanteatteri.fi/media/kuva-arkisto/

Kuvat: Tomas Jakobsson

/ Kokkolan Kaupunginteatteri

« Kaikki tiedotteet