Tiedote 26.11.2024
Anna Krogeruksen humaani ja vilpitön näytelmä paranemisesta 9 hyvää syytä elää ensi-iltaan Kokkolan kaupunginteatterissa
Vuoden 2024 viimeinen ensi-ilta nähdään tulevana viikonloppuna, kun Anna Krogeruksen ihmisuskoinen ja vilpitön 9 hyvää syytä elää saa ensi-iltansa lauantaina 30.11. teatterin päänäyttämöllä. Näytelmän on ohjannut Kokkolan kaupunginteatterissa ensi kertaa vieraileva ohjaaja Perttu Leinonen.
Klara Harmaa saa päivystävältä mielenterveyshoitajalta tehtävän kirjata ylös 9 hyvää syytä elää. Vasta omilleen muuttaneelle Klaralle, on yhdenkin keksiminen kuitenkin vaikeaa. Alkaa näytelmän mittainen matka kohti parempaa arkea ja yhteyttä muihin, jonka ensimmäinen ylitsepääsemättömältä tuntuva haaste on päästä ulos omasta asunnosta.
Suomalainen moniongelmaisuus, joka keskittyy usein myös samalle alueelle ja ihmisryhmiin ei ensi näkemältä vaikuta aiheelta joka tuntuu innostavalta lähtökohdalta esitykseksi. Teatterilla on kuitenkin kyky tehdä yksityisestä kokemuksesta jaettua ja pienistäkin onnistumisista maailman kokoisia. Näytelmän todessa meillä on mahdollisuus katsella armollisemmin ilmiöiltä, joilta muuten on helppo sulkea silmänsä.
”Anna Krogerus on kirjoittanut tavattoman näytelmän. 9 hyvää syytä ei perustu vastakkainasettelulle tai henkilöiden välisiin ristiriitoihin. Tämän sijaan näytelmän jännite asettuu yhteiskunnan ja yksilöiden välille, ja ennen kaikkea, myös näytelmän henkilöiden itsensä sisään. Krogerus kirjoittaa paranemisesta ja yhteisön eheytymisestä. Tämän näytelmän tekeminen on vaatinut miettimään vilpittömyyttä tosissaan. Ainakaan itselleni se ei ole ollut helppoa. Mutta juuri se on tehnyt tästä tavattoman merkityksellistä. Hyvyys ja vilpittömyys eivät ainakaan tällä hetkellä ole trendikkäitä. Päin vastoin niiden puolesta on taisteltava. Niin tämä näytelmä myös tekee. Se on itsessään radikaalia ja ennen kaikkea kaunista”, luonnehtii näytelmän vieraileva ohjaaja Perttu Leinonen.
Teos lausuu selkeän vastalauseensa yksilökeskeiselle arvomaailmalle, jossa kaikki on itsestä kiinni. Ihmisyyden pronomini ei ole minä vaan me. Näytelmän suurin ansio on sen pohjimmainen humanistisuus. Se ei väistä aiheitaan mielenterveydestä, rapistuvista hoitoketjuista tai osattomuuden keskittymisestä, mutta onnistuu silti olemaan voimakkaan tulevaisuudenuskoinen.
9 hyvää syytä elää on Perttu Leinosen ensimmäinen ohjaus Kokkolan kaupunginteatterissa. Leinonen on valmistunut Teatterikorkeakoulusta vuonna 2010 ja hänen ohjauksiaan on nähty useissa Suomen teattereissa. Jyväskylän kaupunginteatterin Duncan McMillanin Keuhkot -näytelmä (v. 2023) valittiin tänä vuonna Tampereen Teatterikesä -festivaalin ohjelmistoon.
Lavastajana on vieraillut Kokkolan kaupunginteatterissa aiemmin mm. RockKarin lavastajana vieraillut Jyrki Pylväs. Valot on suunnitellut Veli-Matti Ersta ja äänet Marko Ahokangas.
Rooleissa Tuomo Kemppainen, Tommi Kekarainen, Outi Kärpänen, Irina Parviainen, Anna Pukkila ja Hanna Vähäniemi.
Näytelmä on mukana Suomen suurimmassa kulttuurikasvatusohjelmassa, Taidetestaajissa.
9 hyvää syytä elää ensi-ilta teatterin päänäyttämöllä lauantaina 30.11. klo 18 jatkaen ohjelmistossa 8.3.2025 asti.
Kuva-arkistoon pääseet TÄSTÄ.
/ Kokkolan Kaupunginteatteri