Tiedote 6.5.2019

Tiedote 6.5.2019

TEATTERIN SYKSYSSÄ MUSIKAALI JA DRAAMAA

Kokkolan kaupunginteatterin syksy käynnistyy komediallisella menestysmusikaalilla NUNNIA JA KONNIA. Hauska ja vauhdikas musikaali perustuu Whoopi Goldbergin tähdittämään Sister Act -elokuvaan (1992), jonka pohjalta tehtyä näyttämöversiota on esitetty menestyksekkäästi eri puolilla maailmaa vuodesta 2006 lähtien. Nunnia ja konnia on Kokkolan kaupunginteatterin suurin satsaus vuosikausiin. Lavalla nähdään talon koko näyttelijäkunnan lisäksi useita vierailijoita sekä 14-henkinen orkesteri kapellimestari Mikko Pellisen johdolla. Pääosassa Deloriksena vierailee Isa Lindgren-Backman. Ohjauksesta vastaa Lymyilevä Kokkola -revyyn ohjannut Kimmo Virtanen ja koreografioiden takana on MTV3:n Tähdet, tähdet -ohjelmasta tuttu Jari Saarelainen. Musikaalin ensi-ilta päänäyttämöllä nähdään 31. elokuuta.

Päänäyttämön toisena ensi-iltana nähdään LOVIISA – NISKAVUOREN NUORI EMÄNTÄ. Hella Wuolijoen Niskavuori -sarjaan kuuluva Loviisan tarina on suuri suomalainen klassikko. Se on hehkuva tarina vallasta ja rakkaudesta. Vieraileva ohjaaja Miisa Lindén ohjasi myös 2016 Kokkolan kaupunginteatterissa esitetyn Niskavuoren Hetan, joka valloitti katsojien sydämet. ”Tunteet ovat tälläkin kerralla pinnassa”, lupaa Miisa Lindén. Loviisan roolissa nähdään Hanna Vähäniemi, Juhanina on Niko Karjalainen ja meijerska Malviinan roolissa Liisu Aurasmaa. Näytelmän ensi-ilta on 9. marraskuuta.

Katariinan kamarin ensi-iltana valmistuu HÄMÄHÄKKINAISEN SUUDELMA. Se on vangitseva draama, ymmärryksestä, kunnioituksesta ja ystävyydestä. Kaksi keskenään hyvin erilaista miestä, Molina ja Valentin ovat joutuneet yhteiseen selliin eteläamerikkalaisessa vankilassa. Toisilleen tuntemattomia miehiä ei aluksi tunnu yhdistävän mikään, mutta suosikkielokuvansa kautta Molina vähitellen pääsee lähemmäs Valentinia ja luottamuksen askelet alkavat kantaa. Yhä tänä päivänä ajankohtaisen näytelmän rooleissa nähdään Tomi Turunen ja Jani Honkaselkä ja sen ohjaa teatterinjohtaja Juha Vuorinen. Ensi-ilta Katariinan kamarissa on 24. lokakuuta.

Syyskaudella nähdään myös muutamia vierailuesityksiä. Ensimmäisenä nähdään Oulun valtakunnallisen monologikilpailun tänä vuonna voittanut EINO LEINO EKSÄT. Pinja Hahtolan riemukas monologi nähdään päänäyttämöllä 10. lokakuuta. Jazztrio HERD vierailee 10-vuotiskiertueensa merkeissä päänäyttämöllä 23. lokakuuta. Lapsille on tarjolla kaksikin vierailua. VEIKKO-PAPPA JA 101 YHTEYTTÄ MAAILMAAN on Tuija ja Mika Nuojuan uutuusnäytelmä kaikille digikasteen saaneille. Sen esitykset päänäyttämöllä ovat 22.-23. lokakuuta. Lisäksi joulukuun 14. päivänä on teatterilla LASTEN LAUANTAI, jolloin Akseli Klonkin minifestareilla nähdään viisi eri esitystä teatterin eri näyttämöillä.

Kokkolan kaupunginteatteri

Teatterinjohtaja Juha Vuorinen 044 7809 221

Markkinointisihteeri Irja Hemmilä 044 7809 209

Kuva-arkisto sivuillamme http://kokkolanteatteri.fi/kuva-arkisto

/ Kokkolan Kaupunginteatteri

« Kaikki tiedotteet