Tiedote 6.5.2025
Leea Klemola ohjaa Kokkolan kaupunginteatteriin Vaarallisia työsuhteita
Tätä on odotettu vuosia, jopa vuosikymmeniä. Nyt se tapahtuu: Leea Klemola ohjaa Kokkolan kaupunginteatteriin! Leea itse kuvailee entiseen kotikaupunkiinsa ohjaamista seuraavasti: ”Olen helvetin innoissani!”.
Klemola ja Rosa-Maria Perä kirjoittavat näytelmää nimeltä Vaarallisia työsuhteita. Esitys sijoittuu maailmanaikaan, jolloin koko Suomessa on jäljellä enää kolme teatteria, joista yksi on Kokkolan kaupunginteatteri. Esitys käsittelee intohimoista suhdetta työhön. Klemola ja Perä ovat aikaisemmin kirjoittaneet näytelmän Vaarallisia suhteita samoilla teemoilla. Esitys pohjasi Christopher Hamptonin samannimiseen näytelmään, josta on myös tehty elokuva.
Koska maailma on Klemolan ja Perän mukaan mennyt niin paljon taaksepäin, ovat he palanneet alkuperäisen, 1600-luvulla kirjoitetun kirjeromaanin pariin.
Paljon muuta tulevasta näytelmästä ei uskalla sanoa, sillä koko teksti on myllerryksen alla. Vaarallisia työsuhteita saa kantaesityksen Klemolan ohjaamana helmikuussa 2027 Kokkolan kaupunginteatterin päänäyttämöllä.
Esityksen lipunmyynti aukeaa syksyllä 2025. Varaa silloin lippusi ajoissa, sillä vannoutuneimmat Klemolan teatterin ystävät pystyttelevät jo telttojaan teatterin eteen jonottaakseen lippuja, koska vain nopeimmat ehtivät mukaan tähän ainutlaatuiseen esitykseen.
Kokkola, oletko valmis? Klemola tulee!
Lisätiedot, haastattelut:
Kimmo Virtanen, taiteellinen johtaja
puh. 0400 769601
Kuva: Tomas Jakobsson, Kokkolan kaupunginteatteri
/ Kokkolan Kaupunginteatteri