Vartiolinnan Myyrä

Epäkuolleet

Epäkuolleet on Kokkolan ja Seinäjoen kaupunginteattereiden yhteistyönä tekemä kantaesitys.

Seurasin harjoitusta noin viikko ennen ensi-iltaa. Tapasin myöhemmin myös toisen näyttelijöistä, Pekka Johanssonin, joka kertoi roolin rakentamisesta.

Tämä ei ole mikään tavallinen tarina. Olin lukenut käsikirjoituksen, mutta en tiennyt mitä odottaa. Tai odotin tietysti sitä, että saisin heti juonesta kiinni ja tietäisin mistä tässä on kyse, mutta ei. Esityksen edetessä vain uusia kysymyksiä kuplii mielessä. Ensimmäinen hämmennys tulee siitä, kun joudun kysymään, kuka minä olen suhteessa näihin pakenijoihin. Joudun miettimään, elänkö vai luulenko vain eläväni. Vai onko minusta tullutkin zombi; osittain kuollut elävä.

Onko ihmisyydestäni jäljellä enää hiki ja hengitys ainoina todisteina siitä, että olen ihminen.

Elänkö vain maailmanvaltiaiden luoman systeemin koukuttamana osasena, jonka elämällä on merkitys vain hyväksikäyttäjilleen, että he voivat elää haluamallaan tavalla?

Mia Vuorela Seinäjoelta ja Pekka Johansson Kokkolasta heittäytyvät rooleihinsa kadehdittavalla intensiteetillä. He luovat uskottavan kuvan henkilöistä jossain tulevaisuuden selviytymistaistelussa aikana, jolloin meidän nykyinen todellisuutemme on murtunut. Kun tietotekniikan ympärille kietoutunut keinoelämä on kadonnut tietotekniikan tuhon myötä, eikä korjaajaa ole. Ja kun jäljellä on enää hajalle ryöstetty pelkäävä ihmisen raunio, linnoittautuneena omaan pesäkoloonsa, jossa sähkö tuotetaan juoksumatolla.

Esitys on kieltämättä jotain aivan muuta mihin on totuttu, eivätkä näyttelijät pääse helpolla. Kahden näyttelijän lisäksi tekisi mieleni nimetä kolmanneksi näyttelijäksi tekniikka, niin keskeinen elementti se esityksessä on. Koko näyttämön kokoiset valkokankaat heijastavat valo- ja videokuvia, jotka yhdessä tilan täyttävän aivan omanlaisensa äänimaiseman kanssa upottavat katsojan osaksi esitystä.

Katsojille annetaan muutenkin mahdollisuus osallistua. Pukeutumalla zombiksi, saat viiden euron alennuksen lipun hinnasta. Naamarikin riittää.

Näyttelijä Pekka Johansson toivoo, että myös pelien virtuaalimaailmassa surffaavat nuoret lähtisivät katsomaan esitystä. ”Virtuaalimaailma voi olla myös tällainen! Kovin nuoret eivät kuitenkaan esityksiin pääse, sillä se on kielletty alle 14-vuotiailta.”

Luettuaan käsikirjoituksen ensimmäisen kerran Johansson oli hämmentynyt. Hän joutui kysymään, mitä tämä oikein on. Jotain outoa kuitenkin.

”Oli sellainen tunne, että joutuu hiihtämään aivan uusille hangille. Vasta kolmannella lukukerralla teksti alkoi hahmottua, kun samalla mietti, että eletäänkö nyt vuotta 2050?” kuvailee Pekka Johansson.

Kysyessäni, onko roolin sisäistämisessä tapahtunut jossain kohti jokin vahva eteenpäin meno, syntyy hiljaisuus. Pekka Johansson liikuttuu. Tovin hiljaisuuden jälkeen hän jatkaa.

”Kirjoittajan Ville Koskivaaran tapaamisessa kuoleman teeman käsittely vei roolin uudelle tasolle. Ennen tätä tapaamista, kuolema ei ollut minulle niin olennaisesti tässä mukana. Vastanäyttelijäni Miia oli paininut kuoleman teeman kanssa jo edellisessä roolissaan, joka koski eutanasiaa, siksi hänelle se oli tässäkin ilmeisemmin läsnä jo alusta asti.”

Voisiko tarina olla totta?

”Kyllä, valitettavasti!” sanoo Pekka Johansson painokkaasti. ”Onko ne sitten zombeja vai mitä, tai ehkä joku muu rotu.”

Kannattaa mennä vaikuttumaan. Jokin ajatuksissasi saattaa muuttua pysyvästi tämän katsottuasi. Ainakin jotain tunteita herää…

Uteliaisuusherätysterveisin

Vartiolinnan Myyrä

Kirjoittaja

Helena Djupsjöbacka

Lue myös kirjoitukseni

Uusimmat Vartiolinnan Myyrä kirjoitukset