Koukussa

Ray Cooney

Jussi Virtanen on ihan tavallinen kokkolalainen mies. Hänellä on hyvä työ, oma auto, tytär ja poika, kaksi kotia… Siihen kait se tavallisuus sitten loppuikin. Hänellä kun on myös kaksi upeaa vaimoa. No huh, huh, mikä kuvio!

Kaikki on kyllä sujunut mallikkaasti 15 vuotta, mutta nyt ovat hänen eri perheissä asuvat teini-ikäiset lapsensa tutustuneet internetin chattipalstalla ja päättäneet tavata. Treffien myötä koko Jussin taidolla varjeltu perhekuvio uhkaa romuttua. Hän tekeekin kaikkensa, etteivät lapset ja vaimot tapaisi toisiaan. Apuun hän kutsuu alivuokralaisensa Anteron, jolla tosin on sangen puutteelliset taidot tällaisissa petkutus- ja valehtelujutuissa. Ja kun paikalle saapuu vielä Anteron dementikkoisä, on soppa valmis. Siinä sitä supliikkia tarvitaan, kun kaverukset koittavat kääntää asiat takaisin tolalleen. Mutta kun on rajattomasti rakkautta ja riittävän terävät veitset, niin kyllä se kiitoskin lopussa seisoo. Vai seisooko?

Ray Cooneyn KOUKUSSA-farssi on todellinen komediahelmi, jonka parissa viihtyvät niin nuoret kuin vanhat, niin eronneet kuin karanneet, niin sinkut kuin suhteellisetkin.

Ohjaus: Mika Nuojua (vier.)

Ensi-ilta 1.9.2018 teatterin päänäyttämöllä.

Tuoksuton ja savuton esitys 27.10. klo 13!

Seuraava esitys

To 15.11. klo 19:00

Osta liput

Lippujen hinnat

Peruslippu

26 €

Eläkeläinen / Työtön

22 €

Opiskelija / Lapsi

16 €

Ennakkoesitys 31.8. klo 19

15 €

Ryhmäalennus alkaen 20 henkilön ryhmälle

- 1 € / lippu

Tilausnäytös (197 paikkaa)

3.400 €

VIP-lippu (sis. teatterilippu + tervetulomalja + kakkukahvit väliajalla)

36€

S-Etukorttiesitys 11.1. klo 19

- 4 € / lippu S-Etukortilla - 4 €/ lippu S-Etukortilla (lunastus teatterilta, etukortti esitettavä lippukassalla)

Lipun hinnat sis. alv. 10 %
Ilmoitetut lipunhinnat sisältävät toimitusmaksun 2 €/lippu
Katso tarkemmat hinnat, tutustu pohjakarttaan ja varaa väliaikatarjoilut sekä muuta tärkeää tietoa Liput ja palvelut -osiosta!

Lisätietoa näytelmästä

Käsikirjoitus:

Ray Cooney

Suomennos:

Pentti Kotkaniemi

Ohjaus:

Mika Nuojua (vier.)

Lavastus ja pukusuunnittelu:

Tua Hautamäki

Ääni- ja valosuunnittelu:

Ari Auvinen

Tarpeisto:

Reetta Kinnunen

Kampaukset & maskeeraus:

Jonna Kauvosaari (suunittelu)

Sonja Karhulahti (toteutus)

Järjestäjä&kuiskaaja:

Hanna Pekkarinen

Lavastuksen toteutus:

Hanna-Kaisa Halinen

Jani Korpi

Pasi Peltoniemi

Veli-Matti Perälampi

Puvustuksen toteutus:

Nina Päivärinta

Katri Tuukkanen

Suvi-Tuuli Höglund

Esitysvalokuvat:

Päivi Karjalainen

Esitysoikeudet:

Näytelmäkulma -

Nordic Drama Corner

Rooleissa:

NIKO KARJALAINEN

OUTI KÄRPÄNEN

IRINA PARVIAINEN

HANNA VÄHÄNIEMI

TUOMO KEMPPAINEN

JANI HONKASELKÄ

PEKKA JOHANSSON

Huom. lokakuun esityksissä

Irina Parviaisen (roolinimi Helena Virtanen)

paikkaa TUIJA NUOJUA.

Mika Nuojua, 51 v.

Oulussa syntynyt freelancer-näyttelijä ja -ohjaaja.

Valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 1990.

Mikkelin teatterin johtaja vuosina 2011—2014.

Esiintynyt lukuisissa elokuvissa ja televisiosarjoissa.

Tunnetaan etenkin tv-sarjasta Liian paksu perhoseksi ja kahden miehen näytelmästä Kiviä taskussa, jota on esitetty eri puolella Suomea vuodesta 2002 lähtien.

Suihkii monen paikan väliä ja on siinä ohessa myös suurperheen isä.

Omistaa vanhan mersun.

Arvosteluja

Tiina Ruotsala / Keskipohjanmaa

"Vaikka perjantai-illan sää olisi yllättänyt räntäsateella, olisin silti nauranut astuessasi ulos Kokkolan kaupunginteatterista. Eikä mahdollinen sade olisi pyyhkinyt enää ripsiväriä poskille, sillä naurunkyyneleet olivat huuhtoneet kaiken meikin pois kasvoilta jo teatterissa.

Seitsemän näyttelijää ani parastaan hiki otsassa, ja yleisö kiitti naurulla ja spontaaneilla väliaplodeilla.

Vieraileva ohjaaja Mika Nuojua totisesti tietää, miten farssi ohjataan niin, että yleisö pysyy matkassa alusta loppuun.

Pätevän ohjaajan lisäksi näyttelijäkaarti on ihan priimaa. Kaupunginteatterin ensemble on nyt niin hyvä kuin se vain pienessä teatetrissa voi olla. Ja kuinka ollakkaan tämä porukka passaa Koukussa-frssin roolihahmoihin kuin nenä päähän.

Kokkolan kaupunginteatterin farssi etenee kuin juna. Kun se on lähtenyt matkaan, poiminut viimeisetkin matkustajat kyytiin ja kiihdyttänyt huippunopeuteen ei matkalla enää hidastella."

Laila Lampinen-Hietikko / Kokkola-lehti

"Kaupunginteatterin täysnaurupaketti.

Koukussa-farssi vie katsojan sellaiseen souviin, että vaarana on todella nauruun tikahtuminen.

Näyttelijätyö on upeaa.

Onnistunut farssi vaatii tekijöiltään paljon. Kaiken on sujuttava yksi yhteen, muutoin vaarana on vesittyminen. Kaupunginteatterin ensi-illassa osui kohdalleen kaikki: rytmitys, iskut, sisään- ja ulostulot, valot, lavastus.

Koukussa on täydellinen herkkupala huumorin ystäville! "

Kiitokset:

ROJA KITCHEN & WINE ROOM

NERA - SCANDINAVIAN STEAK HOUSE

RAVINTOLA KULMA

KUNG'S KITCHEN

KOKKOLAN HERMES

MC LIFESTYLE

Kirjoita arvio näytelmästä