Tulevat esitykset

Kauden esitykset

Esityskalenteri

Ajan­kohtaista

KATSOMOKOOT AJALLA 3.5. -16.5.2021

Teatteriesitykset jatkuvat myös toukokuussa molemmilla näyttämöillä turvavälit huomioiden.

Päänäyttämö:

Koiramäen Suomen historia noin 40 katsojaa/esitys seurueiden koosta riippuen.

Koulujen luokkaretkiesitykset oman ryhmän kanssa sovitaan erikseen kulloisenkin koulun kanssa.

Katariinan kamari:

Luvattu maa noin 12 katsojaa/esitys

Riittävän etäisyyden säilyttäminen henkilöiden välillä estää tehokkaasti tartuntoja. Turvavälien ylläpitämisen mahdollisuus tulee turvata koko yleisötilaisuuden ajan. Henkilömäärä tulee rajata siten, että henkilöiden tai seurueiden väliin jää vähintään 2 metriä. Seurueella tarkoitetaan tässä esimerkiksi samassa taloudessa asuvia tai muutenkin jatkuvasti tai säännöllisesti yhteydessä olevia henkilöitä.

THL, Opetus- ja kulttuuriministeriö 22.2.2021

Lue Turvallisesti teatteriin ohjeistus täältä

KAUPUNGINTEATTERIN TULEVAN KAUDEN TEEMANA SYRJÄKYLIEN SUOMI – LUVASSA MODERNI KOMEDIA, PÄIVITETTY KLASSIKKOTEOS SEKÄ KANTAESITYS

Kokkolan kaupunginteatterin näytäntökauden 2021-2022 esitykset kuvaavat eri tavoin ja eri näkökulmista sitä todellisuutta, jota yhä harvemmin kehäkolmosen sisällä muistetaan, mutta joka toisaalta yhä sitkeästi pitää Suomeamme pystyssä. Näytäntökauden esitykset nousevat siitä todellisuudesta, jossa moni Keski-Pohjanmaankin ihminen elää ja toimii.

Syksyn ensimmäisenä ensi-iltana nähdään 4.9. komedia Finnhits. Kari Hotakaisen novellikokoelmaan perustuvan näytelmän ovat dramatisoineet Tuomo Kemppainen, Juha Luukkonen ja Jarkko Mikkola ja sen ohjaa Janne Suutarinen. Karaoken ja huoltoasemien nurkkapöytien maailmaan sijoittuva näytelmä kuvaa suomalaisia ikuisessa kaipuussaan. Huumorin mestari Hotakainen kiteyttää sattuvasti elämän käännekohdat puheenvuoroiksi, joita ei aina ole pyydetty. Ja kun kaipuu kasvaa kyllin suureksi, esitys puhkeaa laulun kautta musiikkiteatteriksi, jonka soundtrack koostuu niistä kappaleista, joihin tärkeimmät muistomme ovat tallentuneet. Esitys laukkaa eteenpäin täynnä teatterin tekemisen riemua: aika ja paikka vaihtuvat silmänräpäyksessä toisiksi ja viiden näyttelijän ensemble vyöryttää lavalle liki kolmekymmentä henkilöä. Notkea ja ketterä esitys palkitsee katsojan oivalluksin - teatterissa mikä vaan on mahdollista. Tämän esityksen kyydissä ei taatusti pitkästy.

Syksyn seuraavaksi ensi-illaksi saapuu Katariinan kamariin 23.9. tragikomedia Makkarakeittoa, näyttelijä Outi Kärpäsen esikoisnäytelmä. Kärpänen myös ohjaa kantaesityksen, jonka keskiössä on äidin ja pojan kipeä ja toisaalta hellyttävän koominen suhde. Pohjois-Karjalan pienen kylän alati kutistuvassa elämänpiirissä kaupan pelikone houkuttelee ja itsenäistyä pitäisi, mutta millä sen tekee kun isältäkään ei ole jäänyt kuin lapio ja Kake Randelinin kasetit. Realismia ja absurdiutta yhdistelevän näytelmän teemoina ovat läheisriippuvuus, autismi ja peliriippuvuus. Vakavista aiheistaan huolimatta esitys lähestyy henkilöitään suurella lämmöllä ja myötäelävällä naurulla. Pohjois-Karjalan murteelle kirjoitettu hauska, kaunis ja liikuttava näytelmä juhlii suomen kielen monimuotoisuutta ja nauraa elämän hulluudelle.

Päänäyttämön toisena ensi-iltana nähdään 20.11. Pohjalaisia. Artturi Järviluoman klassikkonäytelmän uudesta sovituksesta vastaa teatterinjohtaja Juha Luukkonen, joka myös ohjaa teoksen. Esitys kuvaa väkivallan historiaa ja kierrettä Pohjanmaalla ja kysyy miten tuon tuhoisan, sukupolvelta toiselle periytyvän ketjun voisi viimein katkaista? Historiaa ja nykyaikaa keskenään sekoittava teos on näyttämölliseltä toteutukseltaan eräänlainen rock-konsertti, jossa kuullaan Tuomari Nurmion musiikkia. Lisäksi esitys hyödyntää laajasti suojeluskuntatalo Vartiolinnan tiloja ja historiaa. Pelottavan ajankohtainen esitys on hätähuuto alas painetun ihmisyyden puolesta: ”Sielussani tumma laulu helää. Perkele! Rannanjärvi elää!” Kokkolan kaupunginteatteri on tällä koko talon henkilökunnan työllistävällä, monimuotoisella teoksella myös mukana Suomen suurimassa kulttuurikasvatusohjelmassa, Taidetestaajissa.

Lisäksi kauden 20-21 esityksistä ohjelmistossa jatkavat Projektori-ryhmän kanssa toteutettu yhteistuotanto, Luvattu maa kiertävänä esityksenä, sekä suuren suosion saavuttanut Koiramäen Suomen historia, joka palaa päänäyttämölle helmikuusta 2022 alkaen.

Kaupunginteatterin tulevan kauden esitykset kuvaavat monin eri tavoin ja tyylilajein niitä ihmisiä, joita ei julkisuudessa näy, mutta jotka tässä yhä kurjistuvassa arjessa silti pyrkivät uskomaan valon, onnen ja toivon mahdollisuuteen – edes sen hetkittäiseen pilkahdukseen. Siksikin näytäntökaudelle on valittu tietoisesti vain kotimaisia tekstejä.

Juha Luukkonen

Kokkolan kaupunginteatterin johtaja

KULTTUURI ON KAIKESSA

No mitä se kulttuuri sitten on? Jäykkää pönötystä vieraalta tuntuvat kamppeet yllä? Tai sitä, kun Asterixissa seppä Caravellix kajauttaa keppiään heiluttavalle Senilixille: Mene museoon? Sitäkö se on? Vanhat kääkät tihrustamassa lasin takana olevia toisia kääkkiä? Tai onko se sitä käsittämätöntä hiippailua: riitasointuiset jouset ujeltaa tuntitolkulla, minkäänlaista melodiaa ei erota kirveelläkään, joku kieriskelee ravassa ja mölisee jonkin sortin manifestia, sikäli kun suusta mitään tunnistettavia sanoja ulos tulee? No. Asiasta enemmän kiinnostuneille suosittelen taas Asterixia. Rahapata–tarinassa on ihan vertaansa vailla oleva kiteytys tästä kaikesta.

Tein tässä taannoin KVG:t eli katoin vi…no kyllä te tiedätte. Nykyihmisen uskollisen seuralaisen, Wikipedian, mukaan kulttuurilla tarkoitettiin aikanaan ”ihmisen hengen viljelyä maanviljelyksen tai puutarhanhoidon tapaan.” Minusta se on edelleen melko osuvaa. Ei kulttuuri ole mikään erillinen saareke, elämästä vapaa vyöhyke. Se nousee elämästä, kuvaa elämää, on elämää. Se tarjoaa ajattelemisen aiheita ja pakoa arjesta. Se vaatii ottamaan asioista selvää, varoittaa, muistuttaa, naurattaa, itkettää, hiljentää ja saa huutamaan ääneen - osallistuu siihen harjoitteluun, jota lyhyt elämämme on. Se on myös aina kiinni ajassa ja paikassa. Eikä se tarkoita, että Kokkolan kaupunginteatteri tekisi pelkästään kokkolalaisia juttuja Keski-Pohjanmaan murteella, vaan pyrkimystä ymmärtää ja kuvata sitä sielunmaisemaa, jossa alueen ihmiset elävät. Kokkola ei ole Helsinki eikä sen pidäkään olla. Sen on oltava Kokkola ja ylpeä siitä. Jos me emme pidä Kokkolan puolia, mitä luulette, kuka pitää?

Ja oli riitasointuista manifestia tai ei, niin tähän kaikkeen kuuluu välillä myös kriittinen haastaminen, yllättävät näkökulmat, jokin mitä ei heti ensimmäisenä tulisi ajatelleeksi. Mutta ei sen silti tarvitse olla mitään salatiedettä, ei edes sitä kuuluisaa rakettitiedettä. Kulttuurista nauttiakseen ei tarvitse omata etukäteen mitään salattua tietoa tai ymmärrystä. Ei ainakaan Kokkolan kulttuurilaitoksissa. Meille saa tulla kaikenlaisia, koska me olemme sellaisia itsekin. Jos haluaa, saa laittaa ykköset ylle ja pönöttää niin paljon kuin sielu sietää. Saa olla Caravellixin nimityksen mukainen kääkkä ja toistella mielessään ylpeästi Aleksis Kiveä: ”Nuoruus ja hulluus, vanhuus ja viisaus.” Saa olla nuorikin ja eri mieltä. Meitä mahtuu moneen junaan ja lupaan, että ainakin kokkolalainen kulttuurijuna kulkee aikataulussa. Säädöksiä ja suosituksia noudattaen.

Me kaikki tarvitsemme kulttuuria. Nekin, jotka muuta väittävät. Wikipedian mukaan se kun on ”koko ihmiskunnan henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuus.” Siksi sitä on myös aina puolustettava. Ensimmäinen askel on avata ovi ja kävellä sisälle kulttuurilaitokseen. Rohkaisen Sinua tekemään sen, koska jotakin kotiin vietävää saat. Koska kulttuuri on kaikessa.

Tänään kulttuuri myös todellakin kulkee rinnallamme, kun yritämme hahmottaa paikkaamme tässä äkisti niin perin epävarmaksi muuttuneessa maailmassa. Kanadalainen runoilija, laulaja-lauluntekijä Leonard Cohen kirjoitti: ”There is a crack in everything, that´s how the light gets in.” Eli vapaasti suomennettuna: Kaikessa on särönsä. Siten valo pääsee sisään. Kulttuuri on tuo särö. Ja on se valokin.

Teatterin, Orkesterin ja Museon puolesta

Juha Luukkonen

Kokkolan kaupunginteatterin johtaja