Tiedote 8.1.2024

Tiedote 8.1.2024

Mennyt vuosi 2023 ja tuleva kevät 2024 Kokkolan kaupunginteatterissa

Vuonna 2023 Kokkolan kaupunginteatterin esityksissä ja yleisötyötapahtumissa kävi yht. 14 300 katsojaa. Vuoden aikana ohjelmistossa oli kymmenen omaa tuotantoa ja yksi vierailu. Esityskertoja kertyi vuoden aikana kaikkiaan 149. Vuonna 2023 suurimman katsojamäärän keräsin syyskuussa ensi-iltaan tullut komedia Näillä palkoilla ei makseta!. Komedia keräsi päänäyttämölle 4200 katsojaa täyttöasteen ollessa 70% .

Kevät 2024

Maailmassa on tuhansia tarinoita ja ne kaikki pulppuavat Tarinoiden Lähteestä. Yksi niistä kerrotaan keväällä 2024 Kokkolan kaupunginteatterissa. Anna Krogeruksen uudelleen kirjoittama ja nykyaikaan sijoittama Topeliuksen kokoperheen klassikkosatu ADALMIINAN HELMI saa ensi-iltansa teatterin päänäyttämöllä maaliskuussa.

Näytelmä kertoo prinsessa Adalmiinasta, vanhempiensa silmäterästä, joka saa haltijakummeiltaan ristiäislahjaksi kauneutta, rikkautta, viisautta ja sydämen voimaa. Adalmiina varttuu kuninkaanlinnan suojassa kauniina, rikkaana ja viisaana, mutta se ei riitä nuorelle Prinsessalle. Vanhempiensa kauhuksi hän haluaa nähdä muutakin kuin kodin turvalliset seinät. Tarinalla ja sen henkilöillä ja heidän problematiikallaan on kosketuspintaa niin alakoululaisille katsojille kuin heidän vanhemmilleen. Näytelmän henkilöt oppivat ymmärtämään, että rikkautta, kauneutta ja valtaa tärkeämpää on empatia, ymmärrys ja toisten kuunteleminen ja kunnioittaminen. Samalla he oivaltavat, että onnellisuus syntyy pienistä asioista.

”Sydämellinen ihminen on rikas vaikka olisi kuinka köyhä, mutta ihminen, jolla on pää täynnä julmia ajatuksia, tuntee puutetta ja hätää kaikkien rikkauksien keskellä.”

Näytelmän ohjaa teatterinjohtaja Jouni Leikkonen. Suunnittelijoina vierailevat Tua Hautamäki lavastajana ja Riia Lampinen puvustajana. Rooleissa nähdään kaupunginteatterin näyttelijäkaarti Outi Kärpänen, Irina Parviainen, Sakari Tuominen, Niko Karjalainen, Tuomo Kemppainen, Jarkko Mikkola, Hanna Vähäniemi sekä avustajat Hanna Jauhiainen ja Antti Peräsalo. Mukana näytelmässä on myös kolme tanssijaa. Adalmiinan helmen ensi-ilta on 23.3.2024 teatterin päänäyttämöllä.

Outi Kärpäsen kirjoittama komediamonologi ROCKKARI palaa ohjelmistoon helmikuussa. Pienessä espanjalaisessa kylässä asuu täysin erakoitunut entinen suuruus: Kari the Doom Juvonen, Pussy Stuffin viisikymppinen vokalisti. Mutta nyt on edessä vielä viimeinen keikka! Kun manageri George kutsuu, tarjoutuu Karille mahdollisuus esittää hittibiisinsä, Sleeping Deep vielä kerran. Vanhalle rokkikukolle on vielä kerran tie tähtiin avoinna, vai onko? Näytelmän uusintaensi-ilta nähdään Katariinan kamarissa 16.2.2024. Esityksen on ohjannut Tuomo Kemppainen. RockKarin roolissa nähdään Outi Kärpänen. Esitys on tilattavissa myös kiertueelle.

Jarkko Mikkolan käsikirjoittama ja ohjaama koskettava ja tosipohjainen draama muistisairaudesta – VIIDES VUODENAIKA palaa päänäyttämön ohjelmistoon huhtikuussa. Näytelmä kertoo iäkkäästä pariskunnasta Kaarinasta ja Aarnesta, jotka päättivät jo vuosia sitten haluavansa elämälleen arvokkaan lopun, sitten kun sen aika koittaa. Nyt ollaan tilanteessa, jossa Kaarinalta on katoamassa muisti ja Aarnelta terveys. Arki on raskasta, mutta sen rinnalla soi nostalginen onnen sävel, kun muistot heräävät henkiin. Vanha pariskunta on kokenut yhdessä todellisen rakkauden, mutta onko nykyhetkessä enää mitään järkeä? Entä kuinka pitkälle rakkauden teoissa voi mennä? Voiko pahimmalle mahdolliselle teolle sittenkin olla oikeutus, jos kykenemme katsomaan asioita rehellisesti? Rooleissa nähdään Irina Parviainen ja Niko Karjalainen. Näytelmän uusintaensi-ilta nähdään päänäyttämöllä 5.4.2024.

Syyskauden ensi-illoista ohjelmistossa jatkavat komedia NÄILLÄ PALKOILLA EI MAKSETA! 9.3. asti, live-musiikin säestämä PRIVATE TALK SHOW 10.2. asti ja keskipohjalaiselle maatilalle sijoittuva vahva perhedraama TILA (2.2. asti.).

Myös suosittuja vierailuesityksiä nähdään keväällä!

Ulla Tapanisen LAVA-AMMUNTAA VII on rakastetun näyttelijän esityssarjan seitsemäs itsenäinen jatko-osa. Luvassa on seven up -komiikkaa ja huikeita huomioita suomalaisesta todellisuudesta ja valheista. Esityksen ovat käsikirjoittaneet Raila Leppäkoski ja Ulla Tapaninen, ohjannut Raila Leppäkoski ja esittää Ulla Tapaninen. Toivottu vierailu 9.2. ja 10.2. teatterin päänäyttämöllä.

Huhtikuun lopussa päänäyttämön täyttää Ostrobotnian Jazz Orchestra kapellimestarinaan Mikko Pellinen konsertillaan OJO GOES 60’s. OJO heittäytyy kevään konserteissaan täysillä 60-luvun legendaaristen kappaleiden maailmaan. Laulusolisteina loistavat Keski-Pohjanmaan konservatorion ja Centria amk:n musiikin ammattikoulutuksen nuoret lahjakkuudet. Konserteissa kuullaan popmusiikin kulta-ajan ikonisimmat kappaleet upeina jazzorkesterisovituksina. Svengaava 60-luku on täynnä energiaa, väriä ja rakkautta! Kaikkiaan kolme OJO GOES 60’s konserttiesitystä teatterin päänäyttämöllä 26.4. ja 27.4.

Lisätiedot, haastattelut:

Jouni Leikkonen, teatterinjohtaja

puh. 050 336 8020

Kuva-arkisto osoitteessa https://kokkolanteatteri.fi/media/kuva-arkisto/

/ Kokkolan Kaupunginteatteri

« Kaikki tiedotteet