Tila
TIMO TURUSEN KESKI-POHJANMAALLE SIJOITTUVA ESIKOISNÄYTELMÄ TILA KANTAESITYKSEEN KOKKOLAN KAUPUNGINTEATTERISSA
TILA on kuvaus perheen rikkoutumisesta 90-luvun pankkikriisin ja laman kourissa sekä toiveesta löytää yhteys uudelleen. Vakavasta aiheesta huolimatta näytelmä on lämpimän inhimillinen ja toiveikas. Teos ei tuomitse eri osapuolia vaan pyrkii ymmärtämään jokaisen henkilönsä katsantokannan. Katsojan on helppo löytää esityksestä samaistumisen kohde. Näytelmä muistuttaa meitä myös siitä, kuinka tärkeää on elää itsensä näköistä elämää. Kantaesityksen ensi-ilta nähdään Kokkolan kaupunginteatterin päänäyttämöllä lauantaina 18.11.2023. Tilan on sovittanut ja ohjannut Kokkolassa ensi kertaa vieraileva Iiris Rannio.
Keskipohjalaiselle maatilalle sijoittuva näytelmä etenee kahdessa eri aikatasossa, 90-luvun lamavuosissa ja vuodessa 2010. Tarinan keskiössä on perheen esikoispoika Antti (esitt. Tomi Turunen), joka on vuosikaudet luovinut niin jääräpäisen isän, hyssyttelevän äidin kuin omaa elämäänsä kipuilevan velipojan välissä. Kun isä joutuu sairaalaan, selvittämättömät asiat ja puhumattomuus käyvät jo valmiiksi pikkulapsiarjessa kuormittuneen miehen voimille. Antti alkaa vihdoin miettiä parin vuosikymmenen takaisia asioita. Kuka on vastuussa siitä mitä tapahtui? Kuinka kauan meidän on kannettava mukanamme menneisyyden taakkoja ja onko niistä mahdollista vapautua – antaa anteeksi? Mitä pitäisi tehdä, että päästään eteenpäin?
Näytelmä käsittelee vallan käyttöä ihmisten välillä ja tapaa päästä vapaaksi siitä, mikä itselle on vahingollista. Näytelmän nimi Tila kuvaakin maatilan ohella myös henkistä mielentilaa ja ympäristöä.
Näytelmässä maaseudun elämää värittää myös nuorten punkkareiden kapina ja taistelu tarhattujen kettujen oikeuksista. Nuoret kokevat, että tarjolla on myös toisenlainen tulevaisuus, ei pelkästään rahan valtaan perustuva menestys.
Näytelmän kirjoittanut Timo Turunen on aiemmin kirjoittanut televisio- ja elokuvakäsikirjoituksia. Turunen on ollut käsikirjoittamassa mm. Miika Nousiaisen romaaniin pohjautuvaa Metsäjätti-elokuvaa sekä syksyllä 2023 televisiossa nähtävää uutuussarjaa Kotka 10. Kokkolan kaupunginteatterissa nähtävä Tila on Turusen esikoisnäytelmä.
Kokkolan kaupunginteatterille näytelmän on sovittanut ja ohjannut Kokkolan kaupunginteatterissa ensi kertaa vieraileva Iiris Rannio. Lavastus- ja pukusuunnittelijana on vieraillut Ulla-Maija Peltola, ensi kertaa Kokkolan kaupunginteatterissa hänkin. Valosuunnittelu Veli-Matti Ersta, äänisuunnittelu Marko Ahokangas, kampaukset-maskeeraukset Ellen Pitkäaho ja tarpeisto Reetta Kinnunen.
Rooleissa nähdään Sakari Tuominen, Tomi Turunen, Niko Karjalainen, Irina Parviainen, Outi Kärpänen, Tuomo Kemppainen, Miia Aho, Antti Peräsalo ja Ari Vilmunen.
Kantaesityksen ensi-ilta on lauantaina 18.11.2023 Kokkolan kaupunginteatterin päänäyttämöllä. Esitys jatkaa kaupunginteatterin ohjelmistossa myös keväällä 2024. Tila on mukana myös Suomen suurimmassa kulttuurikasvatusohjelmassa, Taidetestaajissa.
Lisätiedot, haastattelut:
Jouni Leikkonen, teatterinjohtaja
Puh. 050 336 8020
Kokkolan kaupunginteatteri
/ Kokkolan Kaupunginteatteri