Perjantai 3.10.2025
Kuka mä oon, mistä mä tuun, miks mä oon täällä?
Terve. Mä oon Jauhiaisen Hanna, pyörinyt teatterissa järjestäjä-kuiskaaja nimikkeellä syksystä 2017, tästä syksystä eteenpäin tuonne eteen lisättiin myös tuotantoassistentti. Tämän blogin myötä pääsette kurkkaamaan mun silmien kautta teatterin kulisseihin, siihen miten meidän teatteri elää ja hengittää ja miten teatterityö yhdistyy muuhun elämään.
Kokkolalainen oon ollut vuodesta 2009, silloin länsirannikolle kutsui teatteri-ilmaisunohjaaja opinnot Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulussa (nykyinen Centria ammattikorkeakoulu). Alaa opiskelemaan päädyin kahdesta syystä. Ensimmäinen on muumit ja teatterilaivajaksot. Samaistuin silloin tosi kovaa teatterirotta Emmaan ja ajattelin, että olisipa siistiä olla tuommoinen. Teatterirotta, joka pyörittää teatteria. Luonnollisesti oon käynyt läpi vaiheen, jossa haaveilin näyttelijän työstä, mutta viimeistään opintojen aikana tajusin, että kyllä mun lahjat ovat aivan jossain muualla. Toinen syy oli se, että meiltä päin kaikki lähti opiskelemaan Jyväskylään. Liekkö syynä puoliksi savolaiset geenit vai mikä, mutta hirvittävän pakottava tarve oli lähteä eri suuntaan kuin kaikki muut.
Amk:sta valmistuin 2015. Kaksi lasta syntyi opintojen aikana, joten valmistumisen jälkeen päätin jäädä hetkeksi kotiin. Opiskeluvuodet olivat aika vauhdikkaita, opinnot itsessään olivat aika intensiivisiä ja sen lisäksi toimin kaksi vuotta opiskelijakunnan tapahtumavastaavana. Tuo opiskelija-aktiivius toi minut lopulta myös kaupunginteatteriin. Teatterin silloinen talous- ja hallintojohtaja oli tuttu opiskelijakunta ajoilta muista yhteyksistä ja ilmeisesti jonkinlaisen vaikutuksen olin toiminnallani tehnyt. Jalkapallokentän laidalla sitten keväällä 2017 hän kysäisi, että onko syksylle suunnitelmia ja siitä se lähti. Vuoden määräaikainen vaihtui vakituiseen sopimukseen ja niin sen pienen muumeja katsoneen tytön unelmasta tuli totta.
Työnkuva noista alkuajoista on muuttunut, niin kuin ala, maailma, ihmiset ympärillä ja ennen kaikkea minä. Edelleen rakastan perustyötä paljon, teatteri taiteenlajina jaksaa sykähdyttää ja vieläkin ensi-iltapäivinä jännittää niin maan perkeleesti. Uusia ihmisiä ja monia persoonallisuuksia tulee elämään tasaisella tahdilla, jotkut jää pitemmäksi aikaa ja jotkut käyvät vaan pyörähtämässä. Rakastan mun työssä erityisesti vaihtelevuutta, vihaan tätä epävarmuutta jota alan ympärille jatkuvasti rakennetaan. Olis myös mukavaa jos rahaa ja työntekijöitä olis enemmän, mut hei! Kuka nyt pienistä valittaisi.