Kokkolan kaupunginteatteri tuo suuren suosion saavuttaneen Kuumia Aaltoja -esityksen takaisin yleisön eteen. Syksyllä 2026 nähdään Kuumia Aaltoja Remix – hittikaraokenäytelmä nyt yökerhon sykkeessä! Aiemmin täysille saleille esitetty musiikkikomedia palaa entistä energisempänä: luvassa on 15 esitystä, tuttuja hittejä, uusia kappaleita ja raikas twist. Annet tapaavat toisensa Calle Nightclubissa – siellä missä musiikki ja elämä kohtaavat.
Musiikkikomedia Kuumia Aaltoja Remix on lämminhenkinen ja hauska karaokenäytelmä kohtaamisesta ja ystävyydestä – esitys, jossa yleisö eläytyy ja laulaa täysillä mukana. Kaksi komeasti keski-ikäistä naista törmäävät sattumalta laulumikin äärellä. Illan edetessä nämä kaksi Annea huomaavat, että heillä on paljon muutakin yhteistä kuin etunimi ja samanlainen jakkumaku. Laulujen lomassa jaetaan surut, ilot ja elämän pienet ja suuret hetket – koskettavasti, hauskasti ja tunnistettavasti. Jokaisen karaokelaulun taustalla on hauras hetki ihmisyyttä, joka haluaa tulla kuulluksi. Kuumia Aaltoja Remix antaa äänen (ja mikrofonit!) kahdelle sielunsiskolle ja supernaiselle.
Kahden erilaisen, mutta ah, niin samanlaisen Annen rooleissa loistavat Kirsi Ylijoki ja Johanna Keinänen. Heidän lämmin, hersyvä ja elämänmakuinen tulkintansa naurattaa ja liikuttaa – aivan kuten Kuumien Aaltojen kuuluu.
Teksti: Anne Prokofjeff
Ohjaus: Johanna Keinänen
Esitykset 4.–21.11.2026
Kuumia Aaltoja Remix nähdään Calle Nightclubissa, keskellä Kokkolaa.
RUOKAILU
Kuumia Aaltoja -menu 35 €
Kolmen ruokalaijin menu myynnissä ennakkotilauksesta Original Sokos Hotel Kaarlen myyntipalvelusta. Ilmoitathan ystävällisesti mahdolliset ruoka-aineallergiat varauksen yhteydessä. Ruokailu toteutetaan Kaarlen ravintola- tai kabinettitiloissa. Varaa soittamalla 020 780 8920 (ma–pe klo 8–16) tai
*
Juustokakkua ja minttumarinoitua sitrusta L, G, K
Menu myynnissä ennakkotilauksesta Original Sokos Hotel Kaarlen myyntipalvelusta. Ilmoitathan ystävällisesti mahdolliset ruoka-aineallergiat varauksen yhteydessä. Ruokailu toteutetaan Kaarlen ravintola- tai kabinettitiloissa.
Suolainen väliaikatarjoilu (sis. kahvi/tee) 10 €
Rosmariinifocaccia, prosciuttokinkkua ja kolmen tomaatin tomaattisalsaa L, GP
TAI
Rosmariinifocaccia, mozzarellaa, semikuivattua tomaattia ja yrttiöljyä L, GP, K
Makea väliaikatarjoilu (sis. kahvi/tee) 8 €
Juustokakkua ja minttumarinoitua sitrusta L, G
Suosittelemme varaamaan väliaikatarjoilut ennakkoon Original Sokos Hotel Kaarlen myyntipalvelusta.