Ari-Pekka Lahti totuutta etsimässä

Marraskuun 7. päivä 2020 saa teatterin päänäyttämöllä ensi-illan kantaesitysnäytelmä Ykspihlaja. Ari-Pekka Lahden kirjoittama, paikalliseen historiaan nojaava draama kuvaa kokkolalaisille tuttua satamakaupunginosaa ja yhden suvun elämää 1920-luvulta aina 1990-luvun puoliväliin asti.

* * *

Milloin oli se hetki, jolloin tiesit, että tämä näytelmä täytyy tulla kirjoitetuksi?

Ei ollut yksittäistä hetkeä. Olen ollut aina kiinnostunut Ykspihlajan historiasta. Kun asuin siellä kolmen vuoden ajan (2009-2012), tutkin paikallista historiaa ja asuin uudelleenrakennetussa, satamasta siirretyssä hirsitalossa Saaristokadulla. Aloin tuolloin hahmotella tätä näytelmää. Kirjoitin sitä vuosien ajan. Näytelmä syntyi pikkuhiljaa, enkä muista, että olisin missään vaiheessa tehnyt selkeää, yksittäistä päätöstä teoksen kirjoittamisen suhteen.

Näytelmän esittelytekstissä sanotaan, että Ykspihlaja on näytelmä vaietuista totuuksista. Mitä asioista vaikeneminen voi mielestäsi aiheuttaa?

Sen että totuus ei tule julki. Joskus pelkkä vaikeneminen voi jo itsessään olla tietynlaista totuuden vääristelyä. Ja nyt puhun nimenomaan historiallisista totuuksista. Jos joku tapahtuma vaietaan, saati, että se kerrottaisiin valheellisesti jälkipolville, voi se johtaa siihen, että vielä sadan vuoden kuluttuakin vääriä asioita pidetään totuutena.

Näytelmän nimi muotoutui matkan varrella, mitä nimiehdotuksia kulki matkassa mukana?

Näytelmän työnimi oli aluksi Paini. Ajattelin kaikkien näytelmän henkilöiden käyvän omaa henkistä elämän painiaan. Näytelmässä puhutaan jonkin verran myös painiurheilusta. Lopulta tämä nimi oli minusta liian yksipuolinen. Ykspihlaja kuvaa teosta paremmin. En myöskään halunnut ihmisten kuvittelevan näytelmän olevan nimensä perusteella esimerkiksi pelkästään urheiluun liittyvä näytelmä.

Entäpä näytelmän tapahtumat ja ihmiset - totta vai tarua?

Näytelmän tapahtumat ovat pääasiallisesti keksittyjä, mutta usein niiden pohjalla on joku todellinen tapahtuma taikka tarina, jonka olen kuullut tai lukenut jostain. Jokainen näytelmässä esiintyvä hahmo on samoin täysin keksitty, mutta kuten aina kirjoittaessani, pyrin sijoittamaan henkilöihin todellisuudesta poimimiani yksityiskohtia. Eli henkilöt on ikään kuin täytetty tosielämästä kumpuavilla havainnoilla.

Paikka Ykspihlaja on ainakin totta, mutta entäpä jos jostain löytyy ihminen, jolle koko Ykspihlaja on täysin tuntematon paikka. Mikä mielestäsi on näytelmässä paikkaa tärkeämpi näkökulma?

Ykspihlaja on näytelmä, jonka henkilöt etsivät jokainen kuumeisesti totuutta omasta ja läheistensä elämästä, ja pyrkivät selvittämään keitä he ja heidän rakkaimpansa pohjimmiltaan ovat; mistä he ovat kotoisin. He ikään kuin etsivät omaa paikkaansa maailmassa.

Mitä Ykspihlaja-näytelmän tarina antaa katsojalle?

Tähän vastaaminen on hieman kiusallista. Jokainen katsoja saa minun puolestani muodostaa oman mielipiteensä näytelmästä, ja siitä, mitä sen sisältämä tarina kenellekin antaa. Toivottavasti se liikuttaa monenlaisia tunteita ja auttaa edes jossain määrin pohtimaan menneisyyttä, ja sen merkitystä nykyihmisen elämässä.

Mitä Ykspihlaja paikkana merkitsee sinulle?

Isäni kirjoitti useita näytelmiä Ykspihlajan Työväen Näyttämölle. Pikkuserkkuni Jarkko taas näytteli nuorena useasti saman teatterin lavalla. Itse olen asunut Ykspihlajassa kolmisen vuotta ja kirjoittanut YTN:lle yhden näytelmän. Moni minulle tärkeä ystävä ja tuttava asuu yhä alueella. Voi siis sanoa, että Ykspihlaja on minulle paikka, josta moni tarina on saanut alkunsa. Lisäksi se on ollut fyysisesti koti. Henkisesti se on sitä osittain vieläkin.

Tuleeko siellä ”isolla kirkolla” koskaan Kokkolaa ikävä?

En ole koskaan ollut ison kirkon fani. Eli kyllä tulee.

Ihan pakko on kysyä, mitä asiaa tuskin tulet koskaan Kokkolasta ikävöimään?

Vesijohtoveden makua. Ja sitä kun suurteollisuusalueelta tuleva satunnainen saastepilvi sattuu nenään.

Lopuksi, mikä elämässä on tärkeintä?

Elämässä tärkeintä on elämä. Eikä tarkoitukseni ole olla näsäviisas. Elämällä tarkoitan elävää elämää. Siis kaikkea elossa olevaa. Maapallomme on sellaisessa jamassa, että elossa olemista pitäisi osata arvostaa enemmän.

Kokkolalaislähtöinen teatteritaiteen ja filosofian maisteri Ari-Pekka Lahti (s. 1975) on näyttämötaiteen valtionpalkinnolla vuonna 2011 palkittu dramaturgi, näytelmäkirjailija, ohjaaja ja teatterinjohtaja. Hän johti Kokkolan kaupunginteatteria vuosina 2009–2012 yhdessä serkkunsa Jarkko Lahden kanssa. Ari-Pekka Lahti on kirjoittanut ja ohjannut vahvoja ja omaäänisiä näytelmiä useisiin ammattiteattereihin ympäri Suomen. Hän aloitti Helsingin kaupunginteatterin dramaturgina 1.8.2019. Ari-Pekka Lahti tunnetaan myös Ruska Ensemblen toisena taiteellisena johtajana.

Ari-Pekka Lahtea haastatteli Irja Hemmilä

Kuva Tuomas Rounakari (kuvassa Ari-Pekka Lahden taustalla ei häämötä Ykspihlaja vaan Grönlanti)