Edellinen kirjoitus
Jani Lohikari ja Malou Zilliacus
Tarinoita teatterista |
Ohi on! Kokkolan kaupunginteatterin ja Kaveri-Kollektiivin yhteistyössä toteutettu FINSKA FÖR INVANDRARE – SUOMEA MAAHANMUUTTAJILLE kiersi Riksteaternin järjestämällä kiertueella Ruotsia Gotlannista Kiirunaan ja Övertorneåsta Göteborgiin 2 1/2 kuukauden ajan syksyllä 2022. Esityksiä oli kaikkiaan 39:llä paikkakunnalla ja matkakilometrejä kertyi yli 8000. Yleisömäärät esityksissä vaihtelivat arviolta 40-350 välillä. Kokkolan kaupunginteatterista mukana kiersi näyttelijä Irina Parviainen.
Esitimme muutaman kysymyksen pitkältä reissulta palanneelle Irinalle.
Mikä on päällimmäinen tunnelma näin pitkän ja tiiviin kiertueen päätyttyä?
- Päällimmäinen tunnelma kiertueen päätyttyä on toisaalta haikeus siitä, että jokin aika ainutlaatuinen työrupeama on nyt päättynyt, eivätkä ne tyypit, joiden kanssa Ruotsia kierrettiin 2 1/2 kk olekaan heti seuraavassa produktiossa mukana. Toisaalta on myös innostus siitä, että pääsee jälleen aloittamaan uutta juttua. Oli tosi outoa ”vain” esittää valmista näytelmää, kun 29 vuotta on tehnyt töitä siten, että uuden jutun treenit alkavat yleensä heti ensi-illan jälkeen! Ja vaikka tuli ikävä tuota kiertueen työryhmää, niin olen jo reissussa ollessani ollut innoissani myös siitä työryhmästä, jolla nyt, täällä kotona, päästään tekemään näytelmä ”Viides vuodenaika”.
Miten esitys otettiin vastaan eri puolella Ruotsia?
- No, tavallaan yli odotusten, koska esitys oli alun perin tarkoitus myydä tietyssä kategoriassa, eli niille kunnille, joissa ruotsinsuomalaiselle kulttuurille on vahva kysyntä. Esityksen halusivat kuitenkin myös monet muutkin paikkakunnat, ja sittenhän me kierrettiin myös niissä! Näiden paikkakuntien eron huomasi oikeastaan vain siitä, että kuinka moni katteli tekstitystä suomenkielisten monologien aikana. Tarina itsessään kosketti ja kohtasi yleisönsä jokaisessa esiintymispaikassa.
Huomasitko eroa suomalaisen ja ruotsalaisen yleisön välillä? Tai entäpä etelän-pohjoisen / idän-lännen paikkakuntien yleisöön. Suomessahan kuulee usein, että me länsisuomalaiset ollaan ”jäykempää” yleisöä kuin itäsuomalaiset.
- Ruotsalaisen ja suomalaisen yleisön reaktioiden eroa voisi paremmin kommentoida, jos FFI olisi saanut Suomessa enemmän esityksiä (ja aina voi toivoa, että saisimme Suomeen vielä lisäesityksiä!!!). Niiden esitysten pohjalta, mitä tähän mennessä tehtiin, huomasimme, että ruotsinsuomalaisuus identiteettinä tai kulttuurina, on Suomessa vähemmän tunnistettava kuin Ruotsissa. Ruotsinsuomalaiset / ruotsalaiset kokivat täten näytelmän ehkä vähän enemmän myös komediallisena, kuin suomalainen yleisö, joka katsoi tarinaa tavallaan draama edellä. Ja sehän just on hyvän tarinan tunnusmerkki, että se koskettaa katsojaa riippumatta kansallisuudesta, kansalaisuudesta tai mistään muustakaan, paitsi ihmisyydestä.
Suhteessa yleisöön en menis muuten tekemään eroa idän, lännen tai muunkaan ilmansuunnan kanssa, mutta ehkä nuo pääkaupunkiseudut on meillä lähinaapureilla jotenkin aika samanlaiset.
Jäikö jokin esityspaikka erityisesti mieleen?
Kokkolalaisena huomasin itse viihtyväni parhaiten pienemmissä kaupungeissa. Ja lomareissuakin ollaan suunnittelemassa alueelle Höga Kusten, johon kuuluvaan Örnsköldsvikiin on Kokkola–Tukholma lennollakin välilasku.
Esityspaikkoja oli tosiaan muutama ja laidasta laitaan, kylätalojen juhlasaleista hienosti entisöityihin teatterisaleihin. Kaikissa paikoissa meitä vastaanottamassa oli ihania ihmisiä, jotka auttoivat myös roudaamisessa yms. Mutta jos mieleenpainuvimmat pitää nimetä, niin ne ovat Rissna, pienenpieni kylätalo ihan keskellä mettää. Paikan asukasluku oli vissiin 60 henkeä, ja niistä 40 tuli katsomaan esitystä, ei huono prosentuaalisesti asukaslukuun nähden (ja ihan hirveän hyvää evästä oli se itsetehty piiras ja salaatti). Toinen äärilaita oli Göteborgin Stora Teater, jossa saattoi olla myös meidän kiertueen yleisömääräinen ennätys, varovainen veikkaus on 350 katsojaa. Kaunis, toimiva teatterirakennus ja -tekniikka, ja molemmissa paikoissa sama yhteyden kokemus esityksen ja yleisön välillä. Ja sitten mieleen jäivät toki myös Malå ja Övertornio ja Kristianstad ja Umeå ja Höganäs ja Fagersta ja Mariestad ja…
Sattuiko mitään teknisiä ongelmia kiertueen aikana?
Kyllä kiertueen aikana sattui myös joitakin teknisiä ongelmia. Kaikki ne ongelmat, mitä kohdattiin keikkapaikalle mennessä ennen esitystä, hoiti hienosti meidän näyttämömestari ja kiertuevastaava Oskar Lindbäck. Esitysten ”teknisiä ongelmia” oli esimerkiksi, kun sipulin sijaan leikkasin itteeni sormeen ja verta tuli vähän yli äyräiden just siinä ainoassa kohdassa, jossa en voinut pyytää apua vastanäyttelijältä, tai yleisöltä. Tai kun meidän tekstitys meni hukkaan, juttelin sitten yleisölle mm. justiinsa siitä, ”miten tuo tietotekniikka ihimistä voiskaan helepottaa, varsinkin jos se toimisi”…kunnes päästiin taas samoille kärryille!
Yhteistyön suurin opetus?
Niin, kai sitä pari kokousta kärvistää vaikka vähän "mulukunpienkin" tyyppien kanssa, mutta jos vertaat sitä siihen, että reissaat, pystytät, esität, purat ja pakkaat takaisin autoihin, samalla porukalla reippaasti yli 8000 km, niin… Minulta iso kiitos sekä sille porukalle, jonka osana olin, että Riksteaternin käytännöille, joilla huolehditaan siitä, että ihmiset voivat voida työssään myös hyvin!
”Olen ylpeä, nöyrä ja onnellinen siitä, että olen saanut olla mukana tekemässä tätä juttua, juuri näiden ihmisten kanssa ja juuri tässä ajassa! Niin kauan, kuin etsimme toisistamme vain sitä, miten olemme erilaisia, emme voi koskaan kohdata. Me voimme kuitenkin valita, että etsimme joka päivä, toinen toisistamme, juuri sen, mikä meissä kaikissa on yhteistä edes vähän, ja silloin voimme ehkä kohdata myös ratkaisuja, eikä pelkästään konflikteja!” Irina Parviainen kiittää ja kuittaa.