Näytelmä Finska för invandrare – Suomea maahanmuuttajille on ”lämmin komedia jossa on vähän synkkyyttäkin mukana”. Näytelmän käsikirjoittaja on Jani Lohikari, ja se toteutetaan rajatylittävänä yhteistyönä ruotsinsuomalaisen Kaveri-kollektivetin ja Kokkolan kaupunginteatterin välillä. Näytelmän ohjaa Malou Zilliacus. Se käsittelee ruotsinsuomalaisuutta ja oman kulttuurisen identiteetin etsimistä.

Näytelmässä Finska för invandrare – Suomea maahanmuuttajille yleisö pääsee todistamaan Ritvan ja Lennartin kohtaamista. Ritva on ensimmäisen polven ruotsinsuomalainen ja lopettamisuhan alla olevan suomalaisen yhdistyksen viimeinen jäsen. Yhdistys tarjoaa pienen keitaan suomea puhuville, kun he voivat kokoontua torstaiperinteen eli hernekeiton äärelle ruotsalaisessa kaupungissa. Yhdistyksen pelastamiseksi Ritva julkaisee uusien jäsenten hakuilmoituksen. Lennart on ainut, joka vastaa. Hän puolestaan etsii jotain, mistä jäi lapsena paitsi. Kun Ritva ja Lennart tapaavat, alkaa kaksikielinen, sukupolvirajat ylittävä mutta ennen kaikkea leikkisä dialogi.

– Molemmat hahmot ovat puheliaita, vaikka he hädin tuskin ymmärtävät toisiaan. Yhteistä heille on, että he ovat mielessään luoneet unelman nimeltä Suomi. Mielikuva ei välttämättä ole samanlainen molemmilla, vaan he huomaavat pian, että heidän ”Suomensa” on olemassa vain heille, Kaveri-kollektivetin Kimmo Tetri kertoo. Hän esittää näytelmässä Lennartia. Ritvaa näyttelee kaupunginteatterin oma Irina Parviainen.

– Ritva on jäänyt yksin. Lennartin tapaaminen on stressaava tilanne hänelle, Parviainen sanoo.

Tetri on Lennartin tavoin toisen polven ruotsinsuomalainen. Hänen mukaansa käsikirjoittaja Jani Lohikari on kirjoittanut aiheesta, jota ei aiemmin ole sivuttu.

– Ainakaan teemaa ei ole aiemmin kuvattu tällä tavalla kahdesta eri näkökulmasta tai eri ruotsinsuomalaisten sukupolvien kokemuspohjasta lähtien. Jos tätä tarinaa ei nyt kerrota, se saattaa vaipua unholaan. Ruotsinsuomalaisilla on ihan konkreettinen ongelma pitää suomenkielisiä yhdistyksiä elinvoimaisina jäsenkadon vuoksi, hän toteaa.

Kaveri-kollektivet ja Kokkolan kaupunginteatteri tekevät nyt ensimmäistä kertaa yhteistyötä. Näytelmä kiertää sekä Ruotsissa että Suomessa kevään ja syksyn aikana. Ruotsissa ensi-ilta järjestetään 25. helmikuuta Suomen Tukholman-instituutissa ja Suomessa 4. maaliskuuta Kokkolan kaupunginteatterissa.

Näytelmän esittäminen kahdessa maassa samanaikaisesti aiheuttaa koko joukon käytännön haasteita. Esimerkiksi puvustus ja lavasteet tarvitaan tuplana, koska materiaalin lähettäminen edestakaisin tulisi liian kalliiksi. Kahdella kielellä työskentely on sujunut työryhmältä Tetrin mielestä hyvin.

– Suurin osa hallitsee molemmat kielet ja olemme tulkanneet toisillemme aina kun sitä on tarvittu, hän kertoo.

Näytelmä tekstitetään sekä ruotsiksi että suomeksi, mikä on iso työ kaikkine korjauskierroksineen.

– Järjestämme useamman tilaisuuden testiyleisölle, jotta näemme, miten tekstitys osuu yhteen näytelmän kanssa. Ajatus on kuitenkin se, että näytelmää pystyy seuraamaan, vaikkei molempia kieliä osaisikaan, Tetri kertoo.

Sekä Tetri että Parviainen uskovat lisäksi, että yleisö pysyy dialogissa mukana ilman tekstitystäkin, koska Ritvan ja Lennartin keskustelu käydään usein molemmilla kielillä tai sanattomasti. Parviainen korostaa, ettei näytelmä käsittele ainoastaan päähenkilöiden kielieroavaisuuksia, vaan tärkeitä teemoja ovat yleisinhimilliset aiheet, joihin useimmat meistä pystyvät samaistumaan.

– Näytelmä on lämmin komedia, jossa on todellisen elämän elementtejä mukana, ihmisten todellisia kokemuksia kipeistäkin asioista. Näytelmä käsittelee ruotsinsuomalaisuutta, mutta teemat koskettavat meistä useimpia, riippumatta kielestä tai kotimaasta. Esimerkkinä yksinäisyys: mitä tarkoittaa ”olla kotona” ja kuulua johonkin, Parviainen pohtii.

Voisi ajatella, että aivan kuten päähenkilötkin, työryhmä on törmännyt kulttuurieroihin. Näyttelijöiden mukaan kyse on kuitenkin ollut pääosin melko pienistä sävyeroista, kuten esimerkiksi sanan ”köttfärssås (jauhelihakastike)” oikeasta käytöstä.

– Jauhelihakastikkeessa on kermaa, ei tomaattia. Spagettikastike on sitten jotain ihan muuta kuin jauhelihakastiketta, Parviainen selittää.

– Ja Ruotsissa sitä kutsutaan ainesosista riippumatta jauhelihakastikkeeksi, Tetri täydentää.

Huumorissa sävyeroilla voi olla merkitystä. Työn aikana tuotantotiimi onkin joskus joutunut miettimään uudelleen ja muokkaamaan käsikirjoitusta, jotta asia menisi perille molemmissa maissa.

– Osa vitseistä ei toimi ruotsiksi ja osa suomeksi, sen olemme huomanneet. Joskus ne taas toimivat, mutta sanoma voi olla erilainen Ruotsissa ja Suomessa, Parviainen kertoo.

Sekä Tetri että Parviainen odottavat innolla sitä, millaisen vastaanoton näytelmä saa eri maissa ja riippuuko vastaanotto siitä, kuka näytelmää katsoo. Onko katsoja kaksi- vai yksikielinen ja samaistuuko hän Ritvan vai Lennartin hahmoon. Molemmat näyttelijät arvostavat Kaveri-kollektivetin ja Kokkolan kaupunginteatterin ainutlaatuista yhteistyötä.

– Kaveri-kollektivet ei olisi pystynyt tähän projektiin ilman kaupunginteatteria, Tetri arvioi.

– Olen tämän projektin myötä saanut tutustua ruotsinsuomalaisuuteen ja sen historiaan. Ennen yhteistyön alkamista en tiennyt siitä paljonkaan. Kun kuulemme toisten kertomuksia, ymmärrämme toisiamme ja itseämme paremmin. Toivottavasti näytelmä tarjoaa yleisöllekin samanlaisen kokemuksen, Parviainen sanoo.

Tvåspråkig komedi inleder turné i Finland och Sverige

Pjäsen Finska för invandrare är en ”varm komedi med en liten andel svärta”, skriven av Jani Lohikari och framförd i ett gränsöverskridande samarbete mellan sverigefinska Kaveri-kollektivet och Karleby stadsteater. Pjäsen regisseras av Malou Zilliacus och behandlar teman som sverigefinskhet och sökandet efter en kulturell tillhörighet.

I Finska för invandrare får publiken ta del av mötet mellan karaktärerna Ritva och Lennart. Ritva tillhör första generationens sverigefinländare och är den enda kvarvarande medlemmen i en nedläggningshotad finsk förening – en liten oas i den svenska staden där finsktalande kan träffas för att äta traditionsenlig ärtsoppa på torsdagar. För att rädda föreningen sätter Ritva ut en annons där hon efterfrågar nya medlemmar. Lennart är den enda som svarar. Han letar i sin tur efter något som han tror att han gick miste om som barn. När de möts inleds en tvåspråkig, generationsöverskridande, men framförallt lekfull dialog.

– Båda karaktärerna är pratglada trots att de knappt förstår vad den andra säger. Det de har gemensamt är att båda har skapat en egen drömbild av Finland. De har nödvändigtvis inte samma bild, utan de upptäcker snart att deras ”Finland” är något som bara existerar för dem själva, säger Kaveri-kollektivets Kimmo Tetri, som spelar Lennart i pjäsen. Ritva spelas av stadsteaterns Irina Parviainen.

– Ritva har blivit ensam kvar. Hon är i en ganska pressad situation då hon träffar Lennart, säger Parviainen.

Tetri är precis som Lennart sverigefinländare av andra generationen. Han menar att manusförfattaren Jani Lohikari har skrivit en historia som hittills inte berättats.

– Åtminstone har den inte skildrats på det här specifika sättet där man går in med två perspektiv eller upplevelser från olika generationer av sverigefinländare. Om vi inte berättar den här historien nu riskerar vi att den faller i glömska. Att finskspråkiga föreningar i Sverige dör ut för att medlemmarna blir färre är också ett konkret problem för sverigefinländare i dag, säger han.

Det här är första gången Kaveri-kollektivet och Karleby stadsteater samarbetar. Föreställningen kommer att turnera i både Sverige och Finland under våren och hösten. Den svenska premiären är den 25 februari på Finlandsinstitutet i Stockholm och i Finland spelas pjäsen första gången den 4 mars på Karleby stadsteater.

Att sätta upp en pjäs samtidigt i två länder innebär en del praktiska utmaningar. Till exempel måste det finnas dubbla uppsättningar av både kostym och scenografi, eftersom det skulle bli alltför kostsamt att skicka materialet fram och tillbaka. När det kommer till att jobba på två språk tycker Tetri att arbetsgruppen har klarat sig bra.

– De flesta kan båda språken och sedan har vi översatt för varandra när det har behövts, säger han.

Pjäsen ska också textas på både svenska och finska, vilket innebär ett omfattande arbete med många korrigeringar.

– Vi kommer att ha flera tillfällen med testpublik för att se hur textningen synkroniserar med pjäsen. Tanken är att man ska kunna se pjäsen fast man bara kan ett av språken, säger Tetri.

Samtidigt tror både Tetri och Parviainen att publiken kan hänga med i dialogerna fast man inte följer med i textningen, eftersom kommunikationen mellan Ritva och Lennart ibland sker på båda språken eller i det ordlösa. Parviainen betonar att pjäsen inte enbart handlar om karaktärernas språkskillnader, utan att de underliggande temana är allmänmänskliga ämnen som de flesta kan känna igen sig i.

– Det är en varm komedi som också innehåller saker ur verkliga livet, människors riktiga upplevelser av saker som smärtar. Den handlar om sverigefinskhet men också sådant som berör de flesta, oavsett vilket språk man talar eller vilket land man kommer ifrån, till exempel ensamhet, vad det innebär “att vara hemma” och att passa in, säger Parviainen.

Precis som karaktärerna i pjäsen så kan man tänka att arbetsgruppen har upplevt kulturkrockar, men enligt skådespelarna har det mest handlat om rätt små nyansskillnader, så som den korrekta användningen av ordet ”köttfärssås”.

– Köttfärssås är baserad på grädde, inte tomat, och spagettisås är något annat än köttfärssås, säger Parviainen.

– I Sverige heter allt köttfärssås oavsett, säger Tetri.

När det kommer till att jobba med humor upplever de att nyansskillnader ändå kan ha en viss betydelse. Under arbetets gång har produktionsteamet ibland fått tänka om och anpassa manuset så att det går hem i båda länderna.

– En del skämt har vi märkt att inte fungerar på svenska och en del fungerar inte på finska. Ibland fungerar de, men har lite annan innebörd i de olika länderna, säger Parviainen.

Både Tetri och Parviainen tycker det blir intressant att se hur pjäsen tas emot i respektive land och beroende på vem som tittar, om man är tvåspråkig, enspråkig eller om man kanske identifierar sig med Ritva eller Lennart. De värdesätter båda det unika samarbetet mellan Kaveri-kollektivet och Karleby stadsteater.

– Kaveri-kollektivet hade nog inte kunnat genomföra ett sådant här projekt utan stadsteatern, säger Tetri.

– Personligen har jag fått bekanta mig mera med begreppet sverigefinskhet och dess historia. Innan samarbetet har det varit ganska obekant för mig. När vi tar del av andras berättelser förstår vi både andra och oss själva bättre. Förhoppningsvis kan pjäsen också ge publiken en liknande upplevelse, säger Parviainen.