OIKEUDET

”Jos en voi tehdä suuria asioita, voin tehdä pieniä asioita hyvällä tavalla.” Martin Luther King.

Taiteen edistämiskeskus järjesti vuonna 2019 100 minuuttia taidetta-kampanjan, jonka tarkoituksena oli innostaa osallistumaan taiteen ja kulttuurin pariin 100 minuutin ajan viikossa.

Käyn jatkuvaa pohdintaa ja kriittistä keskustelua itseni kanssa siitä mikä on nähtävän ja koettavan arvoista taidetta. Olen siis asettanut itselleni jonkin tavoitteen, riman tai ihannekuvan siitä mitä minulle on viitekehyksensä täyttävä taide. Sama puntarointi leimaa duuniani.

Mikä oikeus mulla on olla taiteenalalla? Ihan jos alkaa syynäämään tätä Suomen taidehistorian olemassaoloa ja sen suuria vaikuttajia, sen jälkeen kun taide-elämä aloitti vakiintumisen ensiaskeleet 1800-luvulta lähtien. Rapiat 200 vuotta meleko rautasta puurtamista eri alojen puolelta. Sitä tuntee ittensä melko pieneks Järnefeltin kaltasten legendojen joukossa.

Okei, otetaas iisimmin ja keskitetään suurennuslasi lähemmäs itteä. Mikä oikeus mulla on harjoittaa näyttelijän ammattia? Suomalaisen teatterin historia sai lähtölaukauksensa Turun Kuninkaallisen Akatemian vihkiäisissä vuonna 1640, kun lafkan opiskelijoista koostuva porukka esitti saksalaisen ylioppilaskomedian Studentes. Vesa-Matti Loiri, Martti Suosalo, Jukka Peltola ja Niko Karjalainen. Ei saatana, jotenkin kalskahtaa toi viimenen. Noi kolme ensimmäistä kaveria, sekä lukuisat muut ton opiskelijaporukan jälkeen, ovat jättäneet suomalaiseen taidekenttään uskomattoman vahvan jäljen. Ei mulla oo saumaa niiden rinnalla. Ne on mun idoleita.

No pain! Jatketaan ruoskimista. Mikä oikeus mulla on kirjoittaa? Omia tekstejä; monologeja, näytelmiä, runoja, näitä blogeja. Kun vertaa töherryksiänsä Juha Hurmeen kansantajuisiin tietokirjoihin, Douglas Adamsin mielikuvituksellisiin maailmoihin tai Shakespearen suloisimpiin rakkaus sonaatteihin, niin tulee olo, että kannattaisi palata kaunokirjoitusvihon pariin.

Pitäiskö vertailla, ottaa selvää jollain mittarilla tai testillä, että onko mulla oikeus taiteilla, esiintyä ja kirjottaa. Meidän yhteiskunta on rakennettu niin, että kaikilla on mahdollisuus kaikkeen. Jokaisesta voi tulla, taustoista huolimatta mitä tahansa. Haluamme tasa-arvoiset oikeudet kaikille.

Entä lahjakkuus? Jos kannustetaan että kaikki pystyvät mihin tahansa, niin eikö tällöin tasapäistetä ja tekijä massasta tulee homogeeninen.

Tässä tulee mun oikeutukseni. Matsi on käynnissä. Riittämättömyys ja keskeneräisyys kamppailevat samalla puolella mua vastaan ja yrittävät nujertaa mun heikon puolustukseni. Hähää! Mullapa onkin käytössä semmonen tappara ja vastaus kaikkea edellä keksimääni selittelyä vastaan että. Ja se on PAKKO. Minun on pakko kirjoittaa tätä blogia. Minun oli pakko tehdä matkailuohjelmasarja kotikylästäni (Youtube: Travellers Guide To Vuolijoki). Minun on pakko näytellä.

Taide on väline, jolla ihminen pystyy ilmaisemaan itseään ja purkamaan sisällään olevia asioita.

Taiken 100 minuuttia taidetta -kampanja pamfletissa todettiin, että; ”Taiteella ja taiteellisella toiminnalla on tutkimuksissa todettu olevan positiivisia vaikutuksia fyysiseen terveyteen, mielen hyvinvointiin sekä koettuun hyvinvointiin, elämänlaatuun ja onnellisuuteen. Taiteen ja taiteellisen toiminnan on havaittu mm. vähentävän yksinäisyyttä ja sosiaalista eristäytyneisyyttä sekä auttavan mielenterveyden haasteiden kanssa pärjäämisessä.”

Ellen pääsisi työni kautta hallitusti, ja joskus hallitsemattomasti, vapauttamaan sisälleni kertyneitä asioita, istuisin luultavasti tutkimuskohteena jossain Suomen lukuisista psykiatrisista osastoista. Niinpä onkin etuoikeus saada tehdä tätä duunia.

Nyt intiimissä Katariinan kamarissa työstettävä Väinö Linnan teos, Päämäärä, käsittelee samoja aiheita kuin tää mun vuodatukseni. Päähenkilö Valte Mäkinenkin kamppailee saman ongelman kanssa; kun olisi edes omien idoliensa vertainen tai jopa vähän parempi, niin olisi oikeutettu luomaan uutta merkittävää kulttuurillista sisältöä. Mikä hänen ratkaisunsa on? Siitä voit tulla ottamaan selvää 23.10.2020 lähtien.

Leffa

Selma (2014)

Biisi

Hassisen Kone – Oikeus on voittanut taas (1981)