Edellinen kirjoitus
Teatterikerho opettaa tunnetaitoja ja itseilmaisua
Tarinoita teatterista |
Valtakunnallisen Nuori Näyttämö -festivaalin katselmus järjestetään maanantaina 24.5. Kokkolan kaupunginteatterissa hybriditoteutuksena. Live-esitysten sijaan ammattikatsojista koostuva raati katsoo nuorten vuoden aikana työstämät teatteriesitykset videotallenteiden avulla. Katselmuksessa nähdään kuuden ryhmän esitykset, joista kolme on kokkolalaisten nuorten näytelmiä.
- Tapahtuma joudutaan valitettavasti järjestämään tänä vuonna ilman yleisöä. Vaikka korona laittoikin kapuloita rattaisiin, se ei nujertanut festivaalia eikä lannistanut nuorta intoa, hankkeessa mukana ollut Kokkolan kaupunginteatterin yleisötyöntekijä Esko Tynkkynen kertoo.
National Theatren luomaan New Connections -konseptiin perustuva Nuori Näyttämö -hanke on taidekasvatuksellisesti ja esitystaiteellisesti ainutlaatuinen kokonaisuus. Hankkeessa nuoret työskentelevät pitkäjänteisesti ammattiteattereiden kanssa ja saavat työstettäväksi huolella valitut korkeatasoiset näytelmätekstit.
- Hankkeen tarkoituksena on tukea teatteriharrastusta antamalla nuorille teatterinharrastajille mahdollisuus työskennellä teatterin ammattilaisten kanssa ilman taitotasojen mittausta. Samalla nuoria innostetaan teatterin pariin sekä tekijöinä että kokijoina, Tynkkynen summaa.
Vuosina 2019-2021 Nuori Näyttämö -hankkeessa ovat Kokkolan kaupunginteatterin lisäksi mukana Helsingin kaupunginteatteri, Suomen Kansallisteatteri, Turun kaupunginteatteri, Lahden kaupunginteatteri ja Kouvolan Teatteri. Ammattiteattereiden mentorit ovat auttaneet 13-19 -vuotiaiden nuorten ryhmiä valmistamaan teatteriesitykset varta vasten hanketta varten kirjoitetuista näytelmistä.
Hankkeessa on mukana kolme uutta kotimaista nuortennäytelmää, joiden kirjoittajina on kolme ansioitunutta näytelmäkirjailijaa: Okko Leo näytelmällä Isukki, Katariina Numminen näytelmällä Tyttömetsä ja Otto Sandqvist näytelmällä Flamingon punainen unelma. Lisäksi mukana on Nuorta Näyttämöä vastaavan New Connections-hankkeen kirjailijoista Iso-Britanniasta Harriet Braun näytelmällä Kolme, jonka on suomentanut Jukka-Pekka Pajunen. Kaikki hankkeeseen valitut ryhmät esittävät yhden näistä teksteistä.
Ammattikatsojina Kokkolan kaupunginteatterissa toimivat teatterinjohtaja Juha Luukkonen ja kirjailija, teatteriohjaaja ja dramaturgi Hanna Ryti. Lisäksi raadissa on mukana Nuori Näyttämö -hankkeen tuottaja Hinriikka Lindqvist. Kunkin esityksen jälkeen ammattikatsojaraati ottaa etäyhteyden nuorten ryhmään ja keskustelee nähdystä teoksesta.
Maanantaina 24.5. klo 10-21 Kokkolan kaupunginteatterissa järjestettävässä hybridikatselmuksessa on mukana kuusi ryhmää:
- Kokkolasta Ykspihlajan Työväen Näyttämön nuorten ryhmä esityksellä Isukki
- Kokkolasta Teatteri Iltatähden nuorten ryhmä esityksellä OOV eli Otteita omituisesta vuodesta ja näytelmästä Tyttömetsä
- Kokkolan suomalainen lukion ryhmä esityksellä Kolme
- Haapavedeltä Tanssiteatteri Tilleritalleri esityksellä Tyttömetsä
- Oulun taidekoulun Pumpernikkelit esityksellä Flamingon punainen unelma
- Oulun taidekoulun Hooligans and Roses esityksellä Kolme
Festivaalikierroksen päätteeksi Nuori Näyttämö -hanke järjestää valtakunnallisen nuorten etäkokoontumisen, jossa sadoilla 13-19 -vuotiailla nuorilla on mahdollisuus kohdata muita omanikäisiä teatterinharrastajia eri puolelta Suomea ja jakaa kokemuksia korona-ajan teatterin tekemisestä. Päätösfoorumi järjestetään Zoomissa keskiviikkona 26.5. kello 16.30-18.00.
Foorumiin ovat tervetulleita kaikki nuoret, jotka ovat olleet mukana Nuori Näyttämö 2019-2021 -hankkeessa. Foorumiin voi osallistua, vaikka ryhmä ei olisikaan tehnyt näytelmää valmiiksi tai tuotanto on siirtynyt myöhempään ajankohtaan. Järjestäjät keräävät tilaisuudessa nuorilta palautetta, jonka avulla hanketta voidaan kehittää.
Nuori Näyttämö -hanke huipentuu katselmukseen Suomen Kansallisteatterissa 15.8.2021. Katselmukseen valitaan mukaan eri aluilta erilaisia tekstejä ja tulkintoja. Esityksiä ei laiteta paremmuusjärjestykseen, eikä ohjelmistoa valita taitotason mukaan.
Nuori Näyttämö 2019-2021 -toimintakierros on järjestyksessään kolmas. Konseptin toimeenpanijana Suomessa on Työväen Näyttämöiden liitto.
Lue lisää Nuori Näyttämö-hankkeesta: https://tnl.fi/nuorinayttamo/ajankohtaista/
Teksti: Irja Hemmilä
Kuvassa: YTN:n nuorten ryhmän scifi-näytelmän Isukki kenraalissa pe 19.3. Kokkolan kaupunginteatterin teatterikummi Niko Karjalainen kävi katsastamassa Nuori Näyttämö - hankkeen tuotoksen ja sparraamassa nuoria tulevaa ensi-iltaa varten.